SM-finaali 2018
Vuoden 2018 SM-finaalit kilpaillaan Taivalkoskella 17.-19.8.2018. Kisat järjestetään yhteistyössä Pohjanmaan Kilpaperhokalastajien, Espoon perhokalastajien ja Fly Fishing Club Jyväskylän kanssa. Kilpailuissa on tänäkin vuonna tarkoitus kartoittaa potentiaalisia MM-kisavesiä.
Seuraavassa pientä etukäteisinfoa kisoista.
Kilpailuvedet
Iijoen koskikalastusalue, eli Iijoen latvavedet aiempia SM-kisojen jokiosuuksia ylempänä. Saaliskaloina ainakin harjus ja taimen, muista lajeista päätetään koekalastusten yhteydessä. Joella kalastetaan 2 päivää, jotka tulevat sisältämään 4-6 kalastettavaa jaksoa.
Kylmäluomanjärvi, saaliskaloina ainakin siika ja taimen. Kyseessä oleva iso järvi ei ole Kylmäluoman retkeilykeskuksen vieressä oleva järvi, vaikka melko lähellä sijaitseekin. Kylmäluomanjärvellä kalastetaan veneestä kaksi pitkää jaksoa.
Muuta
Finaaleissa otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön malli, jossa kilpailijat valvovat toisiaan. Syynä tähän on valvojien hankkimisen äärimmäinen haastavuus. Samalla kisamaksua pyritään saamaan alemmaksi, kun valvojien majoitusten ja ruokailujen kustannukset jäävät pois. Kilpailussa on kuitenkin mukana ns. sektorivalvojia, jotka tarkkailevat pooleja ja tarvittaessa ratkovat kiistatilanteet. Kilpailijat eivät kalasta aikaisemmin valvomiaan pooleja.
Finaalit ovat kolmipäiväiset. Syynä tähän on se, että kilpailijoiden valvoessa toisiaan myös päivittäinen kalastusaika puolittuu. Näin ollen yhteen jokipäivään ei saada mahdutettua tarpeeksi kalastusta tasapuolisten olosuhteiden järjestämiseksi.
Kylmäluomanjärvelle tulee kesän aikana pari venettä vuokrauskäyttöön kilpailijoita varten.
Lisää tietoa pyritään kertomaan sitä mukaan, kun järjestävä taho saa infoa koekalastuksista ja pääsee tarkemmin suunnittelemaan poolituksia ja aikatauluja.
Kilpailun tukijat
Koillismaa kutsuu 2/3
Seuramme nuorisojaoksen ”puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja ainoa jäsen” Yli-Kotilan Joni meni ja kalasti itsensä Junioreiden 2017 hopeamitalistiksi.
Hieno teko, kauden kolmen finaalin jälkeen seuramme saalistamat mitalit ovat lupauksia herättävästi 1-1-1.
Täydelliset tulokset:
1. Onni Pirkkalainen
2. Joni Ylikotila
3. Teemu Kosonen
4. Tommi Pyhältö
5. Leevi Voutilainen
6. Kaapo Pätäri
7. Elias Orava
8. Elmeri Saarinen
9. Jami Hiltula
10. Joel Pieniluoma