Heinäkuun 20. päivä 2015. Savu ja Myggan keinuvat veneessä Nuolisen leppoisassa aamussa. On yksi kesän harvoista poutapäivistä. Päivän ohjelmassa on finaalin järvijaksolle sopivien tekniikoiden etsimistä. Verkkainen keskustelu eksyy jossain vaiheessa seuratoiminnan tulevaisuuteen:

”-Kyllä meiän täytys jotain uutta keksiä, että päästäs täsä eteenpäin.

Oiskohan Oululaisilla kiinnostusta lähtiä mukaa samhan porukhan?”

”-Ei helevetisä, nehä varasti meiltä finaalinki, niien mukaa ei lähetä!”

Kuinkas ollakaan, myös Mustalammen pahamaineinen röytöjengi on kesän mittaan päätynyt miettimään hyvin samansuuntaisia aatoksia. Jottai tarttii tehä, millekkä aletaan?

Alkaa varovainen savumerkkien lähettely molempiin suuntiin yli parisataakilometrisen rämeen ja niin siinä sitten käy, että elokuun toisena päivänä tiedustelutehtäviin uhrattu Myggan istahtaa da Haradan miehittämälle Kipinän laavulle sateen suojaan. Sateen, jota riitti viime kesänä. Päivän aikana taivastellaan massiivisena vyörynä kohti merta kiirehtivää koskea, onkiakin yritetään. Luvataan olla yhteyksissäkin.

Ja niin myös ollaan. Jopa niin tiiviisti, että finaaliviikonloppuna majoitutaan samaan mökkiin, eri huoneisiin toki. Jaetaan tietoja ja taktiikoita ja saadaan ihan kohtuullisia sijoituksiakin. Sunnuntai-iltana erotaan tippa silmässä ja luvataan jatkaa samoilla laduilla.

Syksyllä porukka kasvaa hiljalleen, saa rungon.

Ongitaan yhdessä meritaimenia. Pidetään kokous. Perustetaan seura.

Kirjoitellaan whatsuppiin valtavasti hauskoja viestejä. Kehutaan toisiamme.

Sidotaan ottiperhoja, joista ei muille kerrota.

Vaihdetaan uudelle vuodelle ja mennään kaasu pohjassa kohti kesän karsintoja ja muita kilpailullisia rientoja…

 

2015 SM-finaalin analyysi.