Kuvio

4211a2f3-16f5-4301-9b7b-062Saaristosta alun perin sukujuurensa omaava senaattori on perhokalastanut viimeiset kymmenen vuotta pääasiassa Iijoen latvavesillä. Useimmiten hänen siiman päästä voi jokivarressa löytää nymfin kuin pintaperhon – tosin senkin todennäköisemmin kuin kalan.

Kilpaperhokalastukseen hän sai ensikosketuksen toimitsijan roolissa kesäkuussa 2007, kun Simojoella järjestettiin MM-kisat. Tuolloin lajin luonne avautui nuorelle pojalle aivan uudessa valossa. Uteliaisuus ja halu kehittää itseään kalastajana saivat uutta tulta purjeisiin.

Parhaimmaksi saavutukseksi kilpaperhokalastuksessa hän mainitseekin finaalien välttämisen kaikkien näiden vuosien ajan. Kokemusrikkaimpina hetkinä hänelle on jäänyt mieleen Kapeenkosken Joukkue SM-kisoissa saavutettu 4. sija.

Vapaa-ajalla hän viettää mieluimmin aikaa joella kuin järvellä. Kalastusreissut kruunaavat saunallinen mökki ja Ylämaalaiset viskit. Autiolle saarelle joutuessaan hän varaisi mukaan kolme luottoperhoaan: PT-nymfin, Orange Tagin ja erityisesti lampikisoissa oivaksi peliksi osoittautuneen Mäntypistiäisen.

Kysyttäessä tulevaisuuden suunnitelmista hän jää pohtimaan, että onko valmistuminen yliopistosta, avioliitto vai SM-finaali todennäköisin seuraava saavutus. Kaikki vaikuttavat jäävän ikuisuusprojektiksi